Blogi ja uutiset
Rekrytoinnin asiantuntijablogit
Maailma muuttuu – ja niin on hyvä rekrytointialankin muuttua.
Olen ilolla seurannut, kuinka viimeisen vuosikymmenen aikana yritykset ovat yhä valistuneempia ja henkilökunnat kouluttautuneempia rekrytoinnin suhteen. Lisäksi viestinnän, verkostojen ja teknologian kehitys mahdollistavat aivan uudenlaisen otteen rekrytoitaessa osaajia. Siltikään aina aika tai osaaminen ei riitä pätevälläkään HR:n ja esihenkilön muodostamalla parivaljakolla ja rekrytoinnissa saattaa syntyä joko aikaresurssi- tai osaamispohjaisia pullonkauloja.
1) Aikaresurssipullonkaulat ovat meille kaikille tuttuja. Ei esim. ehdi vastaamaan jokaiseen viestiin tai puheluun. Tällöin vaikutukset näkyvät joko välittömästi rekrytointiprojektin takeltelussa tai vasta myöhemmin työnantajakuvan heikkenemisen muodossa.
2) Osaamiseen liittyvät pullonkaulat voivat olla moninaisempia. Yksinkertaistettuna ne ovat tiedostettuja (en osaa kirjoittaa ilmoitusta) tai tiedostamattomia (psykologisia vinoumia).
Molempiin haasteisiin on ratkaisu olemassa, ja se on ulkopuolisen osaajan, kolmannen osapuolen värvääminen auttamaan rekrytoinnissa.
Jaottelimme Rekrytointitallissa rekrytointiprojektit kuuteen eri palaseen, joiden suhteen asiakkaamme ovat vuosien aikana meiltä eniten apua toivoneet.
Mistä tulikin mieleen, että aika moneen rooliin yksittäinen rekrytointikonsultti saa taipua! Ja toki meiltä saa jatkossakin ihan koko rekrytointiprojektin alusta loppuun ”avaimet käteen” -palveluna. Näihin tulee muuten vielä päälle 12 kuukauden rekrytointitakuu.
Ota rohkeasti yhteyttä, mikäli voimme olla avuksi rekrytoinneissanne.
#rekrytointi #vastuullistarekrytointia
Mikko Kaikkonen
0405773768
mikko.kaikkonen@rekrytointitalli.fi
Julkaistu 04.06.2024
Odotettu koronlasku tapahtui. Tutustu Rekrytointitallin osaprojektien roolituksiin: Mainosnikkari, asiakaspalvelija, haastattelija, tutkija, myyjä, dd-prosessin vetäjä.
Ohjauskorot alkoivat laskea. Mikä vaikutus tällä on eri aloille?
Taloudessa alkaa näkyä positiivista virettä, rekrytointimarkkinat vielä odottelevat
Rekrytointimarkkinoilla vieläkin odottava tunnelma
Tekoälyn autuutta niin rekrytoijan kuin hakijoiden puolelta on ylistetty. Tosiasiassa se teettää vaan lisää töitä.