Rekrytointitalli auttaa eri alojen asiakasyrityksiään rekrytoinneissa, rekrytointien suunnittelussa ja kehityksessä sekä työsuhteen elinkaareen liittyvissä aiheissa.

Lähtökohtaisesti emme ole rajanneet mitään alaa toimintamme ulkopuolelle, mutta nyt esittelemme ne alat, joiden rekrytointien parissa useimmiten toimimme.

1. IT

2. TUTKIMUS

3. TOIMITILA-ALA

4. VÄHITTÄISKAUPPA & KULUTUSTUOTTEET

5. TEOLLISUUS & TEOLLISUUDEN PALVELUT

6. SUUNNITTELU

7. LOGISTIIKKA

Logistiikka-alan työmarkkinat

Logistiikka-ala käsittää käytännössä kaiken maitse, meritse ja ilmateitse tapahtuvan tavaroiden liikkeen sekä varastotoiminnan. Logistiikkaa on perinteisesti pidetty teollisuuden palvelijana ja Suomessa onkin yleisesti varsin korkeatasoiset logistiikkapalvelut, sillä infrastruktuuriin Suomessa on väkilukuun nähden panostettu merkittävästi.

Trendeinä viime aikoina ovat nostaneet päätään etenkin:

  • Varastointilogistiikassa automatisointi

  • Varaston kierron tehostaminen

  • Datan kasvu ja hyödyntäminen

  • Verkkokaupan kasvu, joka on ikään kuin nostanut kuluttajan suoraan logistiikan loppuasiakkaaksi.

Logistiikka-alalla tarvitaan eri pätevyyden omaavia työntekijöitä. Esim. kevyeen varastologistiikkaan työvoiman saaminen saattaa olla suhteellisen helppoa, mutta tietyn pätevyyden omaavista henkilöistä voi olla krooninen pula.

 

Rekrytointi logistiikka-alalla, yritykset

Perinteisesti alalla yritykset rekrytoivat itse suorittavaa työtä tekevät henkilöt itse tai työntekijät tulevat vuokrafirman kautta. Työvuorojen vaihtelu ja suhteellisen nopea urakierto joissain logistiikan tehtävissä ovat johtaneet siihen, että rekrytoinnista on tullut jatkuva osa yritysten päivittäistä toimintaa.

Logistiikka-alalla toimivia yrityksiä ovat sekä suoraan logistiikkapalveluita tarjoavat että logistiikan tukitoimintoja, esim. sähköistä ajoneuvojen ja rahdin seurantaa, tarjoavat yritykset. Eli logistiikankin tapauksessa tietotekniikka-alan ammattilaiset ovat kysyttyjä henkilöitä. Näin ollen kilpailu osaavista asiantuntijatason henkilöistä koskee muidenkin alojen työvoiman tarjontaa kuin pelkästään logistiikka-alan.

 

Rekrytointitallin ratkaisut logistiikka-alan markkinoilla

Rekrytointitallilla on monentyyppisiä ratkaisuja logistiikka-alalla. Useimmiten olemme mukana logistiikan tukitoimintoja toimittavien yritysten rekrytoinneissa, jolloin tyypillinen toimeksiantomme on ilmoitushaku tai ilmoitushaku, jota tuetaan headhuntin keinoin eli hybridihaku. Annamme 12 kuukauden rekrytointitakuun rekrytointeihimme.

Tälläkin alalla usein käytetään soveltuvuusarviointeja lisätietolähteenä rekrytoinnissa. Käyttämämme MPA-testi antaa myös hyödyllistä tietoa henkilön perehdytystä ja kehitystä suunniteltaessa.

Tutustu tästä lisää palveluvalikoimaamme ja hinnoitteluun.

REKRYTOINITALLI & LOGISTIIKKA-ALA

Viime vuoden aikana hakemiamme rooleja alalla:

Myyntipäällikkö, Business Analyst, Asiakaspalvelu- ja myyntikoordinaattori, Backend-ohjelmoija.

Suosituimmat palvelumme logistiikka-alalla:

Ilmoitushaku, headhunt, soveltuvuusarviointi.

Referenssimme:

Telko, Aplicom, Helpten, Voyantic

Lisätiedot ja myynti:

Mikko Kaikkonen

Logistiikka-alan hakijat:

Timo Manninen

Rekrytointitalli Oy

Kyllikinportti 2, 00240 Helsinki