Blogi ja uutiset

Rekrytointi ja peliteoria

Rekrytointitallin nelipäiväisen työviikon kokeilun ensitulokset

Rekrytointitallissa on firman perustamisesta asti ollut toimintatapana ajatella edistyksellisesti ja ennakkoluulottomasti. Näin ollen Rekrytointitalli siirtyi huhtikuussa 2022 kokeilumielessä neljän päivän tiivistettyyn työviikkoon. Tarkoituksena oli, että kukin saa valita itselleen sopivan työtavan, mutta perjantaisin ei odoteta töihin ilmestymistä, mikäli työt saa tehtyä tiivistetyssä tahdissa.

Taustalla on useat tutkimukset, joiden perusteella uskomme työtyytyväisyyden ja ihmisten jaksamisen kasvavan, mutta vastaavasti itse työ on usein tehty jopa tuloksekkaammin kuin viidessä päivässä. Etenkin oman työmme kaltainen asiantuntijatyö, jossa kukin vastaa omista kalentereistaan, mahdollistaa tämän tyyppisen lähestymistavan.

Tämä on lisäksi täysin linjassa ja johdettavissa arvoistamme: työnteon hauskuus, älykäs toiminta ja asiantuntijuus.

Kokeilu on sujunut kaksijakoisesti siinä mielessä, että osalle meistä tämä on luonut aidon mahdollisuuden pidennettyyn viikonloppuun ja akkujen lataamiseen, toisaalta osalle pakollisten töiden saattaminen valmiiksi neljässä päivässä ei mm. perhesyistä ole onnistunut. Kokonaisuudessaan siis Rekrytointitallin toiminta ja työtyytyväisyys on parantunut, joten hyvällä syyllä jatkamme kokeilua.

Rekrytointitallin Elina Liikka:

"Muutama kuukausi kokeilua takana ja nekin mahdolliset huolenaiheet ovat hälvenneet, joita mahdollisesti kokeilun alkaessa oli. Perjantaivapaa ei ole esimerkiksi aiheuttanut minkäänlaista ongelmaa asiakkaiden suuntaan (ainakaan itselläni). Enemmänkin tämä kysyy omaa kykyä organisoida omaa kalenteriaan. Ehdottomasti positiivista on ollut mahdollisuus nyt järjestää haastatteluita niin sanotusti virka-ajan ulkopuolella. Hakijoiden suuntaan tämä on varmasti näkynyt joustavuutena."

"Tällaisessa järjestelyssä on erittäin tärkeää huomioida joustavuus, kaikkien elämätilanteeseen tai työtapoihin tällainen ei sovi. Minulle sopii. Kuten ennen kokeilun aloitusta arvioinkin, nelipäiväinen työviikko mahdollistaa itselle mieluisan työskentelytyylin. Joustavuus on siinäkin mielessä tärkeää, että esimerkiksi kesäkuukausina perjantaivapaita ei tullutkaan pidettyä. Tärkeää onkin, että tämä ei ole pakotettu järjestely vaan on vapaus valita, milloin tekee nelipäiväistä ja milloin viisi."

"Muutos oli ehdottoman tervetullut ja erittäin mielelläni jatkan tällä tyylillä jatkossakin."

Helsingissä

9.8.2022

 

Tilaa Rekrytointitallin uutiskirje

Soita